perjantai 25. lokakuuta 2013

No voihan pönttö.

Kakkaa lumella, jota ei ole.

 Kevyttä gaggaa teille näin alkuun!

Olen saanut inspiraationi takaisin, joka on ihan mukavaa, sillä en ole maalannut tai ollut muutenkaan erityisen tuottelias sen jälkeen kun valmistuin lukiosta. Sain vissiinkin pienimuotoisia traumoja siitä kun vedin kolme kurssia viikossa. Ja olen ollut muutenkin aina hitaampi ja niin kriittinen töistäni. Se viikko jos mikä imi minusta kaikki mehut pihalle.


Äkillisen inpikseni seurauksena rupesin väsäämään näin suuritöistä teosta, että ihan lattiat piti suojata. Vittu ku on niin paljon paskaa kaikkialla. Hyvä että mahtuu kulkemaan. 

 

Tälläisen myös väsäsin, sain idean hahmoon tumputtimesta mutta muuten työ on minu tekemä. IHA ITE.


Ajattelin että olisi kivaa kertoa vähän enemmän kämpästäni, joka on vielä ihan vaiheessa, mutta katto perseen päällä-- eiku, oliko se pää? ENIVEI. 

Olen erittäin tykästynyt tähän luolaan. Mäkkäri ja hese vieressä jos himo pääsee yllättämään, siinä samassa puljussa on myös ruokakauppa. Jos rislat sattuu loppumaan tjps tarttee jtn nopeesti. Ei sillä että on minulla täällä auto, mutta täällä on muutama muukin ihminen liikkeellä ja ruuhkassa saattaa vierähtää jokunen tovi.


KATSOKAA!!1!11 REHU. Otetaanko vetoja miten nopeesti saan sen kuolemaan? Kuten esimerkiksi en muista kastella sitä, kastelen sitä liikaa, sytytän sen tuleen tjsp. Mutta oikeasti, en aikaisemmin ole osannut kuvitella miten paljon joku kasvi luo kodikkuutta, TAI MATOT! HJERRAJUMALA!!!! Cannot handle.


Ostin Tigeristä tuommoisia pöllötarroja ja nyt ne on vallannu koko minun kämpän. Söpöjä tosin. Kaveri mainitsi kerran että ne tuijottaa sitä. Pfffft. Vitut. Olen ylpeä itsestäni miten olen tämän puljun saanut näyttämään itseltäni. Taino. Ite ainakin oletan niin. Viihdyn täällä helvetin hyvin ja ei tee mieli lähteä istumaan jonkun toisen nurkkiin. TOISAALTA taas minun koti on aina siellä missä minulla on tietokone jolla istua 8+ h päivässä.


 Löysin tämän söpöyden henkkamaukan siitä kotiasiapaska-myymämästä. Siellä on yllättävän halpaa. Perkele, nyt himottaa. Vois ens viikolla pyörähtää matkuksessa.

 Tämä oli täsmälleen ensimmäinen asia jonka tein heti kun sain perseeni ovesta sisään. SIIS DUH. minä riippuvainen, noen!


Tämä sänkynurkkaus on rakkaus. Ja tuo sänky. Note to yourself. Hommaa sohvaa varten koristetyynyjä!!


Kuvan ottohetkellä minulla oli muuttokamojen purku kesken mutta tästä saa pääpiirteisen kuvan "olkkarista"


Miiiipp


 



Olen YRITTÄNYT syödä terveellisemmin. Olen alkanut myös leipoa. Tosin harmittaa kun menee aika paljon hukkaan kun en jaksa syödä, ja sitten tekeleeni homehtuvat tjsp.


Paskempaa gaggaaaaaa

Olen saanut kipalla asuessani syömistäni hieman parempaan kuntoon, mutta en normaalikokoisia annoksia jaksa vieläkään syödä. Kipalla ei kehdannut sanoa asia on nyt näin, vaan sitä huomaamattomasti söi enemmän ja enemmän. Koulussa keittiötunneillakin on hieman pakko syödä kunnolla. 

Ähky. Vittu että inhoan sitä tunnetta. Tai no en varsinaisesti sitä, vaan siitä seuraavaa paskaa omatuntoa. "Miksi söin noin paljon, eikö perkele vähempiki olis läski riittäny?" 

Olen laihtunut tässä huomaamatta, kokoa pienemmät farkut menee jalkaan ja kaapista löytyy kipan vaatteita joka on kokoa xs/s/34/36. Tottakai ne on sellaisia roikkuvempia malleja mutta kyllä se omatuntoa kummasti kohattaa nähdä xs paita kaapissa. 

Tupakointia olen myös hieman onnistunut vähentämään!

Tänään ja eilen kaikki on ollut täyttä paskaa. 

Eilen kämpillä tein normisti safkaa ja söin sitä sitten oksensin sen pois. Tuli yksinkertaisesti niin paha olo ruuasta. Ei sillä että se safka olis ollu pahaa. Makasin siinä sitten vessassa lervaillen. Ja voitte kuvitella miten innoissani tästä olin kun oksentaminen on niin mukavaa, NOOOOOOOOTTT½½!!!1

Kaikki oli aamulla hienosti, kunnes tulin kämpille ja aloin miettiä mitä vittua teen viikonloppuna. Päätin sitten jäädä kuopioon kun ei oikeasti jaksanu hevonhelvettiäkään kiinnostaa kotia lähtö. Otin siinä sitten päikkärit ku oon nukkunu tosi huonosti tässä parin viikon aikana. siitä se vittu riemu repes. Aloin ajattelemaan taas ihan  vitusti liikaaaaaa kaikkea paskaa. 

Kyynelkanavieni repeämiselle ei tarvinnut edes kunnollista syytä, joku saattoi vain sanoa jotain vähän ronskimmin kuten yleensäkkin. 

Mutta oikeasti, tiedän että syyni ovat naurettavia. Mutta en mahda sille yhtään mitään.  

Ja vittuku pitäs tehä vaikka mitä ja kaikki kasaantuu päälle mutta en oo oikeesti viikkoon puoleentoista kämpillä saanu mitään aikaiseksi.


 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kuvia matkan varrelta; kesä 2013

PART ONE

Kesä ja piupau


Vittu mä haluun tämmösen lippiksen!!


Tiia ja juhannus..


Pieni käni päällä, eiku?


EMMIRAKAS! Ja silmät seisoo päässä..


Tissini olivat virallinen röökitopan pitämispaikka.
Vissiin tää ilme on minun vakio kaikissa kuvissa..

Lisää rakkaita!


Hei, ei saa dissata jos nukun vähä erikoisesti.


Putki päällä, eiku?


Kalassa, ja oli vitun kylymä!


Nakkitulia


Ihanat!


Jollai oli vissiin ahasta minu autossa?


DAFFUUUQQ?


OMFG, PIMPETTIÄ

Tiia ekaa kertaa virallisesti minu auton ratissa


Oli niin seksikäs olo


EIKS KUKAAN MUU MUKA AJA NÄIN??!?!


Meillä oli juna


Elisan uimapuku oli vähä iso.


Oli vähä ylilastia.


IHMISIÄ!


Puli!

Tämä kuva on eeppisyyttä!


MIVAU


Oliko ees tylsää kirkossa?


Samannäköisyyttä? noei vitussa saatanan neekeri!


Tehtiin lusikoitavaa pitsaa!